Ajankohtaista 2007

29.12.2007
Vuoden viimeisen päivityksen aika. Meillä on parhaillaan todella täyttä navetassa – lehmiä taitaa olla vieläkin 70 kpl, vaikka pari päivää sitten meni teuraaksi kolme lehmää (Opaali, Rouva ja Paukku), siksipä päivitin ensimmäiseksi myytävänä-sivun. Navetta pullistelee siihen malliin, että nyt on jo pakko alkaa myydä lypsyssä olevia ensikoita. Hieno tilanne sinänsä, että on ylimääräisiä eläimiä, mutta on aina vaikea päättää mitä myisi. Ensin ajattelin laittaa myyntiin aivan vastapoikineita eläimiä, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että ostajan kannalta taitaa olla mukavampaa, että ensikko on jo uudestaan saatu kantavaksi ja siltä on myös tuotos- ja pitoisuustietoja vähän pidemmältä ajalta. Pikapuoliin olisi tarkoitus laittaa myös joitain nuorempia ayrshirehiehoja / -vasikoita myyntiin, mutta niistä päättäminen on vieläkin vaikeampaa. Nyt sitten odotellaan alkaako kiinnostuneita ostajia ilmaantua. Teuraaksi en haluaisi tässä vaiheessa enää ketään laittaa, vaikka ”suunniteltujen poistojen” listalla onkin vielä odottamassa Panama. Toivottavasti ei tule vastaavia ylläripoistoja kuin vuosi sitten.

Täytyy muuten tähän väliin kertoa (tuli noista suunnitelluista poistoista mieleen) kuinka Niksi koki ihmepelastumisen – no, ainakin väliaikaisen. Niksi on poikinut edellisen kerran toukokuussa 2006 (hups) ja viimeisin tiineys meni kesken tämän vuoden huhtikuussa. Silloin jo päätin, että tämän lehmän kanssa ei enää tiinehtymistä yritetä, vaan lypsetään sen mitä maitoa tulee ja sen jälkeen adios. Toimin tietysti kuten sarjassamme ”pyhät päätökset” yleensä on tapana: lehmälle pg:tä kesäkuussa ja sitten sonnille. No onneksi ei tullut tiineeksi, todettiin yhteen ääneen. Taas uutta hoitoa marraskuussa (onko tässä järkeä – no mutta kun Niksi on NIIN kiva jne.) ja siemennys. Sen jälkeen joulukuussa lopullinen päätös alle 20 kg lypsävän lehmän lopullisesta poistosta ja ilmoitus teuraaksi. Tässä vaiheessa puuttui kuitenkin kohtalo peliin, sillä teuraskyyti peruuntui yllättäen joulunalusviikon teurasruuhkan vuoksi. Lapset jo innoissaan, että nyt Niksi pidetään, eikö? Peruuntuneesta teuraskyydistä seuraavana päivänä tuli eläinlääkäri ja ultrattiin Niksikin ihan varmuuden vuoksi ja eikös tämä ollut tiine Remingtonista! Jippii kaikui joka puolella, ihanaa, nyt voidaa pitää Niksi! Eli jos teuraskyyti olisi tullut ajallaan, emme tietäisi Niksin tulevasta Remington-vassusta mitään ja meillä olisi yksi vähän lypsävä lehmä vähemmän. Piti sitten seuraavan viikon kyytiin keksiä joku toinen kyytiläinen Niksin tilalle ja Paukku sai tämän kunnian, vaikka lypsikin vielä n. 25 kg päivässä. Noloa sanoa, mutta Paukkua ei tullut kenenkään ikävä… Välillä tulee ihan vakavasti mietittyä, että pitäisikö tähän maidontuotantoon ottaa hieman bisnesmäisempi ote – muutenkin täydessä navetassa lemmikkilehmien pitäminen ei kuulosta kovin taloudelliselta, mutta sellaiseen tulee jostain syystä kerta toisensa jälkeen sorruttua.

Ennen joulua oli vielä kolme poikimista ja näistä saatiin kaksi todella mieleistä lehmävasikkaa. Suosikki teki Journeymanista Yosikki-vasikan ja Olkulta ostettu alkionkantajahieho Rounion Veligo pyöräytti onnistuneesti Calimero x Rounion Timjami -yhdistelmästä lehmävasikan Rounion Yolimero ET:n. Tällä hetkellä odotamme vielä Lallin Sireenin poikimista, määräpäivä oli 24.12. mutta yliaikaiseksi näyttää taas menevän reippaasti, saa nähdä syntyykö vielä vanhan vuoden puolella. Katsoin Ammusta tämän vuoden vasikkasaldon ja se näyttää tällaiselta: lehmävasikoita 35 kpl, joista yksi kuolleena syntynyt, yksi lihalehmänen, yksi sekakaksonen ja yksi alkiovasikka, joka jouduttiin lopettamaan juotosta vieroituksen jälkeen kun ei kasvanut ollenkaan, eli 31 kpl ”käyttökelpoisia”. Sonnivasikoita syntyi 44 kpl, joista yksi n. kuukautta etuajassa syntynyt pieni, joka lopetettiin, yhdet etuajassa syntyneet kuolleet kaksoset ja yksi kuolleena syntynyt alkiovasikka. Jäljelle jäi 40 kpl. Selkeästi siis sonnivoittoinen vuosi, vaikka kappalemääräisesti lehmävasikoita on syntynyt ihan riittävästi. Mukavaa myös, että saatiin useammasta alkioyhdistelmästä lehmävasikoita. En silti edelleenkään viitsi laskea paljonko alkioita on pitänyt tärvätä, että nämä lehmänalut on saatu aikaiseksi…

Uuden vuoden vaihtumista odotellessa toivotaan kovasti, että lopultakin tämä kostea, tihkusateinen, harmaa säätila päättyisi ja alkaisi oikea talvi. Pihapiiriä kun katselee, niin on vaikea kuvitella kuinka vihreää meillä voi olla kesällä. Tällä hetkellä päävärit ovat tummanharmaa, likaisenruskea ja pilaantuneenvihreä – ainakin niinä lyhyinä hetkinä kun valoa on sen verran, että jotain näkee. Pitäisi varmaan istuttaa tontti täyteen kestäviä havukasveja, että näkisi vihreyttä eikä vain kuolleita risuja. Ainakin sikäli mikäli ilmasto alkaa näkyvästi lämmetä siihen malliin, että lumi on enää harvinaisuus. Eilisessä Viikkolehdessä oli muuten hauskasti todettu, että ilmastonmuutoksesta voidaan tosiaan alkaa puhua, kun motoristitkin jo saapuvat joukolla kuuntelemaan joulurauhan julistusta. Kelit ovat totisesti muuttuneet.

Eipä sitten muuta kuin
OIKEIN HYVÄÄ TULEVAA VUOTTA 2008 KAIKILLE KOTISIVUJEMME LUKIJOILLE !
toivottaa Joukolan Ayrshiren väki

12.12.2007
Heti kun olin eilen saanut päivitettyä kotisivuille uusimmat poikimiset ja muut eläintiedot, syntyi lisää vasikoita. Iltalypsyn aikana Urbane poiki lehmävasikan Resthasta ja yön aikana oli ilmestynyt Uxinaisen karsinaan odotettu ja jännitetty alkiolehmävasikka yhdistelmästä Rainbow’s End Regan x BBB. Nyt saimme jo toisen BBB-lehmävasikan!!! Poikimakarsinassa odottaa vuoroaan Suosikki, joka näyttää siltä, että lisääntyminen voi olla käsillä koska tahansa. Lehmien joukossa tallustelee vielä poikimakarsinapaikkaa odottelevaTomelilla, jolla silläkin olisi määrä poikia pikapuoliin. Jotenkin vain ovat poikimakarsinat olleet ”ylitäytöllä” viiime ajat, joten Tomelilla joutunee odottelemaan vuoroaan kunnes Suosikki on saanut urakkansa hoidettua. Joulukuulle on tiedossa vielä 4 poikimista, joten joulutohinoiden oheen mahtuu vielä monta mielenkiintoista hetkeä. Lehmiä alkaa pian olla maidossa niin monta, että pitäisi jotain taas myydä. Mutta kuka tai ketkä, siinäpä miettimistä. Tänä aamuna oli muuten todella mukavan kuiva ja kirkas ilma sekä sen verran pakkasta, että maa oli yön aikana kohmettunut ja taas näyttää siistimmältä. Tulisipa jo lunta pysyvästi.

Rosetti lypsyasemalta pudonneena.

Rosetti toipuneena pihatossa toisten joukossa.

Koko karjan sorkat hoidettiin samalla kertaa kahdessa päivässä ja vaikka päällimmäisenä mielessä onkin tuo Rosetin paranemisen ihme, niin seurasi siitä paljon harmiakin. Yleisesti ottaen karjassamme ei varmaan koskaan ole ollut sorkat näin hyvässä kunnossa, että 60 lehmästä suurin osa saa merkinnän ”ennaltaehkäisevä hoito”. Kuitenkin ne muutamat, joilla vikaa oli, olivat lähes kaikki (Rosettia lukuunottamatta) mustia. Ja näistä useampi alkoi ontua aika rankasti hoitoa seuraavana päivänä. Sorkkahoitaja oli pakko pyytää uudestaan ja pahimmille tapauksille laitettiin kengät. Tällä hetkellä on ainoastaan Undula enää karsinalehmänä, mutta se jouduttiin laittamaan peräti antibioottikuurille kun ei sorkanpohja alkanut parantua. Onkohan kellään muulla vastaavia kokemuksia mustien ja ayrshireiden sorkkaterveyden eroissa? Sorkkahoitajakin sanoi kiinnittäneensä huomiota siihen, että viat löytyivät pääosin mustien sorkista.

Viime viikolla olin Porissa karanteeninavetalla pesutalkoissa ja samalla ekaa kertaa katsomassa mitä Ruotsista tuli ostettua. Oikein mukavan näköisiä eläimiä siellä oli. Jännää saada ostokit ensi viikolla – siis jos tautinäytteet ovat ok – kotiin omaan navettaan.

Muutama poikiminenkin on taas ollut eikä mitään suurempaa hehkutettavaa ole. Viikko sitten poikivat lähes samaan aikaan suomenkarjanhieho Unikukka (sonnivasikka) ja Asmo Ubahuba ET (kuollut alkiosonnivasikka). Varsinkin tuo kuollut sonnipoika harmitti rankasti, mutta ilmeisesti se olikin jo kuollut ennen syntymäänsä. Vasikka nimittäin syntyi niin, että sen mukana poistuivat samantien myös jälkeiset. Vasikka oli melko pieni ja tiukasti pussinsa sisällä, minne se olisi joka tapauksessa tukehtunut, vaikka olisikin ollut elävä. Sikäli harmitti, että poikiminen tapahtui aamulypsyn aikaan ja hyppäsin monta kertaa lypsymontusta katsomassa kuinka homma etenee. Hyvissä ajoin olin tarkastanut, että vasikka on tulossa oikein päin ja oikeassa asennossa, mutta kuitenkin se ehti syntyä niin yhtäkkiä, että kun seuraavan kerran kävin toimitusta katsomassa, niin siellä vasikka jo olikin lattialla. No, eipä se harmittelusta henkiin herännyt, joten nyt toivotaan parempaa onnea seuraavan samaa yhdistelmää olevan alkiovasikan kanssa. Tänä aamuna saimme onneksi terveen ja reippaan lehmävasikan Suminasta, vasikan isä on Copper. Suminalla näyttäisi kaikki olevan hyvin.

Jouluvalmistelut tuntuvat etenevän melko rauhallisesti. Jouluvaloja on viritelty jo moneen paikkaan ja kyllä ne ovatkin olleet tarpeen näinä tuskallisen pimeinä ja harmaina päivinä. Viime viikonloppuna vietettiin perheen pikkujoulua ja tehtiin jouluisia ruokia rosolleineen, silakoineen ja lipeäkaloineen (jonka viimemainitun sain kyllä syödä ihan yksin). Joululahjahankinnat ovat toistaiseksi tekemättä, joten taitaapa ensi viikonloppuna olla taas shoppailua tiedossa. Kyllä sitä joulun tuntua selvästi alkaa olla ilmassa, varsinkin kun lapset jaksavat lahjatoiveistaan muistuttaa ahkerasti… Niin ja tietysti koska The Joulukalenteri tulee katsottua joka ilta.

28.11.2007
Viime viikolla olin 5 päivää erilaisissa riennoissa, tosin kotoa poissa vain pari päivää viikonloppuna agrologien laivaristeilyllä tapaamassa kurssikavereita. Tätä ennen oli kuitenkin Ayrshirekasvattajien syyskokous Piikkiössä keskiviikosta torstaihin. Meille järjestetty ”edellisen illan” tilavierailu oli ainakin näin karjanomistajan kannalta oikein onnistunut. Vieraita oli saapunut yllättävän paljon sekä läheltä että kaukaa ja pari tuntia vierähti aivan huomaamatta rupatellessa ja lehmiä katsellessa. Onneksi lehmät ymmärsivät käyttäytyä arvonsa mukaisesti. Erityiskiitokset Ninalle ja Pauliinalle, jotka auttoivat lehmien laittamisessa esittelykuntoon ja riviin lyhyelle käytävälle. Ilman teitä ei oltais pärjätty! Seuraavan päivän kokous esitelmineen oli todella mielenkiintoinen ja varmaan myös muun yleisön mielestä. Ainakin keskustelua käytiin sen verran vilkkaasti, että esiintyjät olivat suorastaan hämmästyneitä ja kyselivät, että onko teillä aina näin aktiivista kokousyleisöä… Lopuksi teimme vierailun Pohjolan karjaan Mietoisiin, jossa näimme ilmeisesti Suomen BBB-verisimmän karjan, mikä todella näkyi lehmien tasaisena rakenteena.

Ayrshirekasvattajien kokouksen jälkeen heti kun olin poistunut kotoa, niin eikös kaksi lehmää poikinut lähes samaan aikaan. Säpinä teki lehmävasikan ja Rilliputti sonnipojan, molemmat poikivat kolmannen kerran ja ainakin näin heti poikimisen jälkeen näyttäisivät olevan täydessä iskussa ja utareet kuosissa. Eilen kävi eläinlääkäri sekä ultraamassa tiineyksiä että (kauheaa!) tutkimassa mikä Rosettia vaivaa. Rosetti on jotenkin ihan vaivainen, mutta mitään kovin näkyvää syytä ei löydy, paitsi takajalat ovat kolhiutuneet (ilmeisesti lannanpoistokoneen raappoihin tai johonkin) kiimahyppelyissä. Rosetti oli nimittäin sunnuntaina kovassa kiimassa eikä sitä tietekään ollut lomituksen aikana huomattu ottaa karsinaan. Eläinlääkäri ei tosiaankaan löytänyt mitään muuta vikaa, ei sorkkavaivaa, ei ruokahaluttomuutta, ei kuumetta. Jokin vain on vialla, sillä Rosetti kaatui maanantaina kahdesti käytävälle kun pari lehmää ohitti sen liian läheltä. Takajalat eivät ole onneksi levinneet vaan Rosetti nousee ketterästi ylös. Eilen illalla koettiin sitten minun karjaurani kammottavin hetki, kun Rosetti tipahti lypsyasemalla puoliksi lypsymonttuun, kun taakse tullut lehmä runttasi sen ahtaalle. Näinhän ei normaalikunnossa olevalle lehmälle koskaan tapahdu. Jouduin lähes paniikkiin, koska olin yksin lypsymontussa, mutta onneksi Lilli oli huutoetäisyydellä ja aloimme viritellä kovalla kiireellä köysiä peräpään alle ja roikkuvaan takajalkaan, että lehmä saataisiin sellaiseen kannatukseen, että se voisi vielä yrittää ponnistaa pystyyn. Lilli toimi uskomattoman neuvokkaasti ja rauhallisesti ja juoksutti köysiä ohjeiden mukaan minun kannatellessa vahvimman köyden avulla lehmää. Onneksi Rosetin luonne on niin rauhallinen, muuten se olisi varmaan hätääntyneenä yrittänyt rynniä ylös ja silloin se olisi päässyt putoamaan kokonaan monttuun. Mutta ei, nyt Rosetti istui kuin koira ja tarkkaili kiinnostuneena köysien virittelyä. Lopulta kun kaikki oli valmista, sanottiin hep ja silloin avattiin etuportti (Rosetti oli thänksgad rivin ensimmäinen) ja yhtäaikaa Lilli alkoi vetää Rosettia kaulapannasta ja minä läpsäisin köyden päällä kankkuun. Ja ihme tapahtui. Lehmä pääsi kertayrityksellä pystyyn! Tämän jälkeen Rosetti onkin asustanut karsinassa ja lypsämme sitä ainakin jonkin aikaa siellä kannukoneella, vaikkei lehmän ylösnousemisessa, kävelyssä tai ruokahalussa olekaan vikaa. Joku hermovaurio tms. sillä kuitenkin kipeytyneen oikean takajalan lisäksi on, koska se kaatuu helposti. Sehän näissä rakkaissa lemmikkilehmissä on huono puoli, että elämä on aivan sekaisin kun niitä vaivaa jokin. Nyt vain toivotaan ja odotetaan, että Rosetti palaisi entiselleen ettei sitä tarvitsisi vielä ”excellenttikarsinaan” majoittaa pysyvästi. Kysyin kyllä eilen varmuuden vuoksi, että tunnetaanko maailmalla VG-karsinoita, että Rosetillekin voitaisiin tilanteen niin pakottaessa tehdä oma…

Näiden tapahtumien ja sattumusten jälkeen Joukolan Ayrshire yrittää vetäytyä joulukuiseen hiljaiseloon (jos karjatilalla sellaisesta voi koskaan puhua) ilman sen suurempia suunnitelmia tai menoja. Yhtään lomapäivääkään ei enää ole varastossa, ellei sitten maksullista lomitusta heruisi vielä jokunen päivä joulun tienoossa.

19.11.2007
Viikonlopun aikana Linda kävi navetalla kuvaamassa suurimman osan niistä ensikoista, joilta puuttui kuva kokonaan. Sisäkuvat eivät tosin koskaan ole yhtä hyviä kuin aurinkoisena kesäpäivänä otetut laidunkuvat, mutta kesään on sen verran pitkä aika, että pakko on tyytyä navettakuviin. No, eipähän lehmät ainakaan ole liiemmälti tuunattuja.
Salla oli myös ahkerana viikonloppuna ja sai klipattua melkoisen joukon epäsiistejä ja karvaisia lehmiä. Jostain kumman syystä osa lehmistä kasvattaa tosi nopeasti karvaa (kuten kaunotar-Paukku) ja osa taas on niin lämminverisiä, että pysyvät siisteinä lähes koko talven. Uusi jalostettava ominaisuus kenties?
Pari alkiota on ehtinyt mennä kaupaksi ja päivitin embryos -sivulle tämän hetken tilanteen. Samoin linkitin sinne kuvat alkioiden emistä. Niin ja laitoin myös nuorkarjasivulle linkitykset alkioeläinten emien kuviin. Tosi hienoa, että Kanadasta löytyy ihan liukuhihnalta näiden parhaiden lehmien potrettikuvat. Tietää sitten mitä alkiosta parhaimmillaan voisi olla odotettavissa.
Säätila on muuten taas niin marraskuuta että. Tulisipa jo lunta.

17.11.2007
Viime kertaisen päivityksen jälkeen on poikimarintamalla ollut vilkasta ja myös hyviä uutisia. Yhteensä 7 lehmää on ehtinyt poikia näiden parin viikon aikana ja mikä mukavinta, olemme saaneet 4 tosi mieleistä lehmävasikkaa. Näistä tietysti ne ihan huiput ovat KM Stjärnan calimerolainen Öm-Stjärna ja Tillin hectorilainen Yeera. Viime mainittu onkin nyt sitten virallisesti Joukolan ”mausteperheen” aloittaja. Taas kerran lähetän Terhille kiitokset näistä mausteperheen siemenistä! Sekä KM Stjärna että Tilli näyttävät toistaiseksi oikein hyviltä. Kummallakin on vähän turvotusta utareessa, mutta ei mitään hälyttävää. Maitoa tulee kummastakin jo kivasti ja kaikki näyttäisi olevan mallillaan. Salla tuli tänään auttamaan lehmien klippauksessa ensi viikon tilavierailua varten ja odotan nyt jännityksellä minkälaiset lehmät KM Stjärnasta ja Tillistä kuoriutuu karvapeitteen sisältä. Pari uutta hiehoakin on poikinut, Uffis ja Urrican. Kummallakin on näpsäkät utareet ja ne ovat myös hyväkäytöksisiä lypsyllä. Tämän kesän ja syksyn aikana on ensimmäistä kertaa koko karjanpidon aikana alkanut tulla hieman rauhallisempi tunne ensikoiden poikimista odottaessa: utareet ovat kohentuneet niin paljon, että varsinaisia pommeja ei ole ainuttakaan. Tätä ei kyllä paranisi täällä näyttävästi kirjoitella, sillä lisää hiehopoikimisia on tiedossa ja ylläreitä voi aina tapahtua…

Foorumista olen saanut seurata Seitan ”sopeutumista” uuteen kotiinsa. Ei ole nauramatta voinut katsella kuvia tästä muuttolinnusta ja on helppo yhtyä Trajanuksen epäilyihin että ammuilla on varmaan kiljupönttö jossain kihisemässä. Toivotaan, että Seita nyt alkaisi käyttäytyä rodulleen arvollisesti ja pysyisi myös aidoissa. Myös Uniikki myytiin eloon nyt marraskuun alussa. Ilmeisesti se on sentään käyttäytynyt ihan asiallisesti.

Rosetti huuhdeltiin viime torstaina toisen kerran ja saaliina tälläkin kertaa vain 2 alkiota. Olen kuitenkin tyytyväinen, sillä nollatulos olisi ollut sentään paljon huonompi vaihtoehto. Molemmille alkioille oli ottajat valmiina ja itse asiassa enemmällekin, mutta hienoa, että edes nämä kaksi ensimmäistä varaajaa saivat alkiot. Huuhteluiden ”kannattavuutta” en ala laskea. Kovin taloudellista se ei tässä tapauksessa kuitenkaan ollut, sillä neljän alkion saamiseksi tärväsin 5 annosta Pokeria ja itselle jääneistä kahdesta alkiosta jäi vain yksi tiineys. Mutta kaikesta huolimatta olen tyytyväinen, että Rosetti petrasi näinkin paljon hiehohuuhtelun ei-reagoinnista. Nyt on mahdollisuus saada siitä edes muutama ylimääräinen jälkeläinen. Olemme muuten naureskelleet Rosetin lehmän logiikkaa. Sen sijaan, että se olisi hermostunut huuhtelupiikityksistä ym. toimenpiteistä, se onkin päinvastoin ”laitostunut” niin paljon, että se haluaisi koko ajan päästä hoitokarsinaan huomion ja toimenpiteiden kohteeksi. Joka lypsykerta Rosetti jää roikkumaan ekan karsinan viereen ja yleensä se ainakin yhden kerran saa päänsä kanssa kitkutettua jousipuomin auki niin, että se pääsee karsinaan. Kun hain Rosettia makuuosastosta huuhtelua varten karsinaan, oli liikkuminen aluksi tosi tahmeata, askel kerrallaan sain sitä patistaa eteenpäin, mutta heti kun Rosetti hoksasi, että edessä on karsinan ovi kutsuvasti auki, niin sen korvat läpsähtivät eteenpäin ja askel muuttui vetäväksi. On se niin hauska lehmä!

Joulukuussa pitäisi taas tulla Kanadasta alkiolähetys ja laitoin joitakin alkioita myyntiin embryos-sivulle. Olen ehtinyt myydä varastossa olleista alkioista kaikki liikenevät, joten nyt on ihan mukava saada vähän täydennystä. Toivottavasti itsellekin saadaan vielä talven aikana useita alkiotiineyksiä.

Ruotsista ostetut kaksi holsteinhiehoa saapuivat muun porukan mukana eilen Suomeen. Valitettavasti en millään ehdi vielä ensi viikolla itse katsomaan ostokkeja karanteeninavettaan, mutta oli mukavaa kuulla, että kuljetus oli ollut todella hyvin järjestetty ja eläimet hyväkuntoisia ja suorastaan levänneitä matkan jälkeen.

2.11.2007
Tänään päivitin lehmien tietoihin muutaman valmistuneen 305 pv:n tuloksen. Mainioita toisen kauden tuloksia tekivät Sumina (11227 kg, keskisolut 27), Sukkela (11786 kg, keskisolut 78) ja Raanu (8019 kg, keskisolut 17). Ripsan kolmas kausi (9649 kg) ei ollut varsinainen huipputulos, mutta hyvinkin riittävä kaksosvasikoiden jälkeen, varsinkin kun lehmä on ollut ihan terve ja utare pysynyt tosi korkealla ja pienenä. Juuri tällaisia käyttölehmiä kuin Sumina, Sukkela ja Ripsa ovat, arvostan kovasti. Tekevät huomaamattomina ja terveinä sitä työtä (maidontuotantoa) mihin ne on tarkoitettu. Jos ”rakennejalostuksella” ja kanukkisonnien käytöllä saa näitä aikaiseksi, niin paha tällaista suuntausta on mennä mollaamaan. Ainakin nämä lehmät sopivat meidän navettaan täydellisesti. Eivätkä ko. lehmät tosiaankaan ole ainoat lajissaan, mutta nostin ne nyt esille kun kirjasin niiden valmistuneet tuotoskaudet. Raanu tietysti on oma lukunsa, minun silmissäni se on HUIPPU! Lypsää hyvin ja vähäsoluista maitoa, lappalaiseksi hyvärakenteinen ja luonne on täydellisen persoonallinen. Voiko lehmältä enempää vaatia? Kauheaa, tässähän alkaa hiipiä jo pientä tyytyväisyyttä omiin eläimiin – ja sitä kun sanotaan, että kehitys pysähtyy heti kun on tyytyväinen… Alkaa huolestuttaa toden teolla. No eipä hätää, käväisempä katsomassa muutamaa maan vetovoimalle periksi antanutta yksilöä tai sitten pyöritän parin mustan kohdalla lettupannua niin jopas katoaa tyytyväisyys. Helppoa tuo kehityksen jatkaminen.

Huomenna lauantaina aloitetaan Rosetin toinen huuhteluohjelma. Alkionsiirtosemmari kävi eilen tsekkaamassa, että Rosetilla on kaikki kunnossa uutta yritystä varten. Nyt toivottavasti tulee alkioita enemmän kuin tuo huimaavat 2 kpl. Rosetin kanssa samaan aikaan tutkittiin muutama tiineys ja lopultakin pääsen kirjoittamaan tänne kotisivuille, että Jerry Lisa on kantava. Viisi siemennystä siihen tarvittiin ja kokeilin jo Joukolan Realiakin, mutta sekään ei tärpännyt. Viimeiseksi palattiin taas alkuperäiseen Modemiin ja siitä tiineeksi, jess! Muut tiineet olivat Lallin lehmät Tupsu ja Unikko. Lehmät ovat tuntuneet tulevan hyvin kantavaksi muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja viimeisimmässä kk-raportissa oli uusimattomuus-% 73, joka on paras meillä tähän asti. En tiedä mikä on alueen keskiarvo, mutta itse olen tyytyväinen tähän, olipa se keskiarvo tai ei.

Hepparintamalle kuuluu sen verran uutta, että Signe-Sanelma vietiin eilen taas Ypäjälle Rosali Kivitielle ratsastettavaksi. Koulutusjakson jälkeen olisi tarkoitus alkaa tosimielellä myydä Signeä, että se pääsisi aktiivisemman harrastajan hoiviin eikä enää olisi pelkkä laitumen kaunistus. Signe on huippujärkevä heppa, josta varmasti joku saa vielä mieluisan harrastehevosen. Sen sisaruksetkin ovat pikkuhiljaa keränneet melkoisen fanijoukon juuri mahtavien luonteidensa vuoksi. Tämä ihan tällaisena pikku mainospuheena.

27.10.2007
Tässä kotisivuja pitkästä aikaa päivittäessä huomasin, että meillä todellakin alkaa olla pian aika täyttä navetassa. Talven aikana poikii hiehoja tasaisesti ja jo nyt on lehmiä 69. Navetassa on paikat periaatteessa 60:lle, mutta tietysti tilaa on enemmälle, koska osa on aina ummessa. Olen jo pitkään tehnyt mielessäni listaa ns. suunnitelluista poistoista, mutta toistaiseksi ne eivät vielä ole ajankohtaisia. Paitsi, että Silmu lähtee maanantaina. Niin siis eläinmäärämme tajutessani tein lopulta päätöksen laittaa joitain eläimiä myyntiin. Ne löytyvät nyt myytävänä -sivulta. Parista eläimestä on jo aikaisemmin sovittu kaupat: Seitalle löytyi foorumin kautta uusi koti (noutoa kyllä vielä odotellaan) ja Rubiini on myyty Liettuaan. Onhan tuo Rubiinin myynti tietysti suuri menetys suomalaiselle karjanjalostukselle, kun sen ”yhteisesti jalostettu geeniperimä ei enää ole meidän kaikkien suomalaisten käytettävissä…” Hohhoijaa, mitä potaskaa meille syötetään

Eräs holsteinkasvattaja kerran minulle naureskeli mustan hiehomme näyttelymenestyksen jälkeen, että niin se kohtalon sormi osoittaa mustaan rotuun. Nyt on kyllä kohtalo näyttänyt meillä mustalle rodulle pääasiassa keskisormea, nimittäin tänä vuonna ei ole syntynyt kuin yksi holstein lehmävasikka. Neljä mustaa sonnipoikaa on tullut lähes putkeen. MUTTA. Siinä välissä syntyneet viimeisimmät ayrshirevasikat ovatkin sitten olleet kaikki lehmäsiä, jokainen hyvinkin odotettu sellainen: Suffelin Äffä (Mischief), Daisyn Yenny (Hector), Senssin Yamssi (Cacylite) ja Up-Ciderin Yuoma (K.He-Man ET). Sonnivoittoinen vuosi alkaa sentään hiukan tasoittua. Täytyy toivoa, että lehmävasikkatuuri jatkuisi vielä joulukuussa, jolloin odotetaan kolmen alkiovasikan syntymistä.

Viime viikon tiistaina, Asmo-päivää edeltävänä päivänä, meillä vieraili ryhmä karjaihmisiä Pohjois-Karjalasta. Niemisen Nina oli apulaisineen auttamassa lehmien klippauksen viimeistelyssä ja riiviin saatiinkin näytille 11 eläintä. Oli taas kerran mukavaa saada lehmistä kiinnostuneita vieraita meille. Tosin koko lehmälauman katsominen on aina hankalaa, kun lehmät vetelevät sikeitä makuuosastossa ja jokaisen esittely yksitellen on vaikeata.

Eilen hain Huitilta taas kotiin kaksi tiinettä alkionkantajaa. Umami on tiine Rosetti x Poker alkiosta ja Valeriaana ET Velvet x Poker alkiosta. Noiden Rosetin ja Velvetin alkioiden tiineyksistä on ollut monta versiota. Ensin näytti siltä, että Rosetin kumpikaan alkio ei tiineyttänyt, mutta sen sijaan Velvetin kaikki kolme siirrettyä alkiota kyllä. Ensimmäisessä ultrauksessa olikin asetelma muuttunut niin, että Rosetin kumpikin alkio oli tiineyttänyt ja Velvetillä yksi. Toisessa ultrauksessa todettiin, että Rosetin toinen alkiotiineys oli alkanut mennä kesken, joten tulokseksi jäi yksi tiineys kummastakin. Joka tapauksessa olen TODELLA TYYTYVÄINEN siihen, että kummastakin on jotain odotettavaa. Rosettia on tarkoitus huuhdella uudestaan ja ohjelma aloitetaan viikon päästä lauantaina. Velvet on jo todennäköisesti tiine.

Huitin Holsteinin kanssa olemme tehneet taas hankintoja, meillä kun ovat nuo kimpat toimineet mainiosti ja tuoneet paljon iloa. Gårdsbyn huutokaupasta ostimme Goldwyniläisen kimppahiehon ja lisäksi meille pelkästään tulee helmikuussa poikiva Septemberin tytär. Jospa tästä pikkuhiljaa alkaisi toteutua suunnitelmani pitää vähän vähemmän mustia, nämä Jannelta ostetut ja jokunen muu riittää. Jännä nähdä ostokset sitten kun ne saapuvat Suomen karanteeniin.

7.10.2007
Käsittämätöntä, että unohdin eilisessä ajankohtaista-kirjoituksessa hehkuttaa sitä, että lokakuun koelypsyssä saatiin taloon taas kaksi uutta 50-tonnaria!! Opaali ja Peikko ovat nuo sankarit, jotka rajapyykin ylittivät, eivätkä edes rimaa hipoen. Opaali on kuitenkin lähtökuopissa, sillä sen maavara on loppuun käytetty. Tosin maitoa tulee vielä sellaiset 45 kg päivässä, joten kyllähän se vielä saa karjassa olla. Siementämättä se on joka tapauksessa jätetty, ettei vahingossakaan tulisi enää poijitettua rouvaa. Peikko sen sijaan toivottavasti vaikuttaa karjassamme vielä pitkään. Sillä ei ole maavara- tai keskisideongelmia ja utareterveys sekä tiinehtymiset ovat kunnossa. Seuraavaksi Peikon pitäisikin poikia Jerrystä, josta se tuli kantavaksi yhdellä yrityksellä. Lehmävasikka on tilauksessa, mutta hieman emäänsä kevyemmällä luustonlaadulla, kiitos.

Viime yönä ei tullut kunnolla nukuttua, sillä Ultima päätti poikia 2 – 3 välillä. Ennen tätä ei oikein osannut nukkua ja kun poikimisen jälkeen tultiin sisälle puoli neljä, ei uni enää tullut silmään. Eipä ole aikoihin tarvinnut valvoa yöllä poikimista, mutta nyt oli ”pakko” kun ennen puoltayötä huomasimme Ultiman poikima-aikeet ja kyseessä oli musta hieho. Jotenkin sitä vaan jännittää enemmän noita holstikkien poikimisia. Kaikki meni onneksi poikimisen suhteen normaalisti, mutta elettiin joitakin kauhun hetkiä, kun Ultima pisti itsensä maate niin, että sen pää oli lukittavassa pääpaikassa. Näin on kerran ennenkin käynyt ja lehmän onkin tosi vaikea nousta ylös kun lukitukseen jäänyt pää painaa putkia niin, ettei pääpaikkaa saa käsivoimin auki. Piti hakea työkaluja ja irrottaa yksi pultti alhaalta, että pystyputki pääsi siirtymään leveämmälle. Siinä mutterien ja avainten kanssa tohkatessa ei huomattukaan, että hieho pökäisi vasikan jo ulos. Sonnipoika oli kovasti reipas ja emäkin pomppasi heti ylös kun kiristys kaulassa helpotti. Onneksi selvittiin säikähdyksellä. Täytynee keksiä jokin ”turvajuttu” noihin lukitussysteemeihin, ettei jatkossa enää vastaavaa tapahtuisi. Kohta onkin poikimassa taas lisää eläimiä, mm. Kildare Daisy ET, Joukolan Undula ja Joukolan Up-Cider. Senssi on vielä ulkona tiineitten hiehojen ryhmässä, mutta kai sekin olisi jo syytä hakea lehmien joukkoon, sillä laskettu poikimapäivä on jo 15.10.

Meidän piha on yhtäkkiä muuttunut lehtien peittämäksi. On ollut niin lämmintä, etten ole oikein huomannutkaan missä vaiheessa loppukesä muuttui syksyksi. Ihan hirmuinen lehtienharavointiurakka on edessä ellei ruohonleikkurin perään kiinnitettävä lehtienkerääjä toimi odotetusti. Tai jollei sopivasti tule sitä tavanomaista syysmyrskyä, joka puhaltaa suoraan pihan läpi kuljettaen samalla ystävällisesti ison osan lehdistä uuden navetan puoleiselle pellolle…

Alla luokitustulokset syksyn kierrokselta:

Joukolan kaikki luokitukset

Edellä olevista vain Kuortin Uute ja Joukolan Unge-Lisa olivat normaalisti siemennettyjä, muut kantoivat alkiota paitsi Ullevi, joka ei alkiosta tiinehtynyt. Toivotaan, että seuraavat alkionkantajat pääsevät edes näihin luokitustuloksiin. Täytyy muuten tässä yhteydessä lähettää Kuortin Terhille taas kiitokset hienosta eläimestä, jonka hän meille myi alkukesästä. Kuortin kasvatit näyttävät saavan tasaisen hyviä luokitustuloksia!

Askartelin tässä juuri ennen omia luokituksiamme yllä olevan taulukon kaikista meillä tehdyistä luokituksista. Kunhan saisi aikaiseksi, niin nyt pääsisi jo laskemaan eri ikäluokkien ensikoiden keskiarvoja. Tähän mennessä joka ikinen lehmä on luokitettu, olipa se sitten rupsahtanut tai ei, alkionkantaja tai ei. Ainoastaan kahdella ekalla luokituskierroksella jäi joitakin lehmiä pois, koska ne olivat luokituspäivänä joko ummessa tai vastapoikineita ja kun seuraava kierros tuli, olikin lehmät ehditty poistaa. Joitakin vanhemman pään lehmiä jäi siksi luokittamatta, mutta näin varmasti alussa oli muillakin. Nyt on helpompaa kun kierroksia on kolme per vuosi, niin suurinpiirtein varmasti jokainen ensikko ehtii saada luokituksen, vaikka sitten poistuisikin karjasta myöhemmin.

23.9.2007
Tänään on ollut vuorossa kotisivujen päivitystä. Jo oli aikakin laittaa taas sivut ajan tasalle, ihan hirmuisesti on ehtinyt tapahtua navetalla sitten viime päivityskerran. Vasikkarintamalla ehkä odotetuin vasikka oli eka BBB Kelloggilainen , joka sai nimekseen Mapleburn Yoliette ET. Vassu on ihailemastani Jonholm Francinesta, josta oli edellisen kerran tietoa tällä palstalla ”Kevätvisassa”, jossa vertailin sitä meidän Opaaliin. Francine poiki jälleen tämän vuoden kesäkuussa ja on edelleen hienossa kunnossa ja peittoaa näin ollen Opaalin mennen tullen, myös tuotoksessa. Opaalia ei enää tämän kauden jälkeen siemennetä, koska sen utare on niin alhaalla, että lypsintä joutuu jonkin verran asettelemaan, että kaikki neljännekset (joista toimii 3 kpl) tyhjenevät. Toivottavasti Francine vielä jatkaa, jotta Yoliettelle olisi kerrottavana kuulumisia jatkossakin.

Elokuun loppupuolella oli Elly taas Suomessa kuvaamassa, myös meillä. Uudet kuvat saapuivat perjantaina ja ne piti kiireesti saada kotisivuille. Uudet kuvat löytyvät Unge-Lisalta, Kuortin Uutteelta, Vaavikilta, Velvetiltä, Viennetalta, Yanni-Lisalta ja Yesterdaylta. Elly lähetti meille myös pari kuvaa Joukolan Realista, jonka ks kuvautti. Vaikka on oma sonni, niin pakko kehua, että poika on kyllä aika komea. Mutta Realhan oli jo pienenä meiltä lähtiessään hyvin tasapainoisen näköinen rakenteeltaan. Kovasti on vaan väri tummunut vuosien myötä… Realin kuvat löytyvät ”Sonnit” -sivulta. Sonneista puheen ollen elokuun huutokaupassa myydystä alkiosonnista Asmo Ööppium ET:stä tuli ilmoitus, että sitä ei hyväksytäkään, koska sonni oli todettu katkarapugeenin kantajaksi.

Elokuun lopulla huuhdottiin sekä Rosetti että Velvet. Valitettavasti Rosetista ei saatu kuin kaksi alkiota ja nekin olivat sellaisia että ne oli siirrettävä tuoreena. Näistä ei kumpikaan tarttunut – voihan kele! Velvetin tulokset olivat paljon paremmat; viisi hyvää alkiota, joista 3 siirrettiin itselle ja kaksi myytiin. Tätä kirjoitettaessa eivät nuo kolme Velvetin alkioiden vastaanottajaa ole näyttäneet kiimaansa. Toivotaan nyt, että näistä huuhteluista jäisi käteen muutakin kuin lasku. Yllytyshullu kun olen, niin suostuin vielä yrittämään uudestaan Rosetin kanssa. Jos sen kiimat pelaavat normaalisti, niin lokakuun puolivälissä joskus alkaisivat piikitykset uudestaan. Siihen on kyllä vielä aikaa ja mitä vaan voi tapahtua sitä ennen. Mutta en silti panisi pahakseni muutamaa ylimääräistä jälkeläistä Rosetista…

Pari lehmää on lähtenyt nyt syksyllä teuraaksi: Rana ja Salama. Ranaa ei saatu hoideltua siemennyskuntoon pahan kohtutulehduksen jälkeen ja Salaman utareen katseluun taas kyllästyi sen verran, että päätimme sen poistaa, vaikka lehmä olisi poikinut tammikuussa. Ei haluttu testata kuinka lypsy onnistuisi kolmannen poikimisen jälkeen. Nyt kun kesän ja syksyn aikana on tullut toinen toistaan mukavampia hiehoja lypsyyn, sitä on alkanut tulla krantummaksi noiden lurppatissien suhteen. Muutenkin päässä pyörii jonkinlainen poistolista pahimmista kantturoista, joihin ei kaksinen lisävika enää tarvitse tulla kun noutaja saapuu. Näitä on tietysti vähän paha kovin tarkkaan suunnitella, sillä niin monta kertaa on nähty, että joku mukava eläin joutuukin yllättäen poistetuksi. Kuun alkupuolella meillä oli oikein utaretulehduskasaantuma, sillä peräti 3 lehmää (Opaali, Tutteli ja Pisto) sairastui muutaman päivän sisällä kolitulehdukseen. Kaikki kolme selvisivät, mutta jokainen menetti yhden neljänneksen. Myös Rosetti sai utaretulehduksen samana aamuna kuin Pisto ja se kyllä aiheutti ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Eläinlääkäri antoi molemmille mukisematta rajut kolitulehduslääkkeet ja ehkä juuri nopeasta ja tehokkaasta hoidosta johtuen molemmat olivat jo iltapäivällä ihan terveen näköisiä ja söivät hyvällä halulla. Itse asiassa Rosetti söi ihan normaalisti koko ajan ja maitonäytteiden bakteeritutkimuksissa Rosetilta löytyikin Lactobacillus spp (ihan uusi tuttavuus utaretulehduksen aiheuttajana) eikä koli, kuten kaikilta muilta. No nyt näyttäisivät kaikki potilaat olevan täydessä iskussa taas, Rosetti kuitenkin ainoana 4-pyttyisenä.

Ensi viikolla alkaa taas luokituskierros ja sitä ennen olisi vielä ehdittävä kirjoittaa Ayrshire-lehteen tulevia juttuja. Hieman huono ajoitus luokituskierroksen ja lehden teon osuminen päällekkäin, mutta eiköhän sitä tälläkin kertaa molemmista selvitä kunnialla.

15.8.2007
Eilen illalla iltalypsyn aikaan syntyi Ulleville tyttövasikka Ylle-Villa, jonka isä on Yellow Briar Journeyman. Sonniputki on ollut niin päättymättömän tuntuinen, että tämä toinen journeymanilainen lehmävasikka otettiin riemunkiljahduksin vastaan. Lilli oli auttamassa iltalypsyllä, mutta ei hommista tahtonut tulla mitään, kun hänen piti koko ajan käydä katsomassa poikimisen etenemistä (”ihanan väriset etujalat”) ja saada väliaikatietoja (”huutakaa heti kun se on tullut puoliväliin”), jotta olisi MAHDOLLISIMMAN nopeasti selvinnyt onko sieltä tulossa lehmä- vai sonnivasikka. Itse vasikan maailmaan pukkaaminen oli ohi parissa minuutissa sen jälkeen kun sain käännettyä taakse päin koukistuneen toisen etujalan suoraksi. Helppo homma, vaikka vasikka oli 14 vrk yliaikainen!

Viime päivinä olen käynyt Yvesin kanssa kirjeenvaihtoa ja koittanut selvittää seuraavan luokituskierroksen ajankohtaa. Varauksia on jo alkanut tulla ja kesäkuultakin niitä oli muutama varastossa, joten olisi hyvä päästä pikkuhiljaa suunnittelemaan kiertojärjestystä, yhdistyksen kotisivuille olisi laitettava tietoa, samoin lomittaja olisi varattava hyvissä ajoin. Sen verran tarkistin eilen lomatoimistosta, että syys-lokakuun vaihteessa on lomittajallamme vielä listassa hyvin tilaa, kunhan nyt ei vaan kukaan muu ehdi varata lomaa juuri silloin. Hups, meinasi tärkein asia unohtua. Siis Yvesin kanssa viestitellessä kysyin tietysti hänen mielipidettään Farmarin huutokaupasta ostetusta pikkuhiehosta St Martin Yesterday ET:stä. Ja tässäpä Yvesin kommentti (pisti hymyä huuleen): ”First of all regarding the calf that you’ve bought with the Huitty boys, that’s good for you. Everest was a real good cow and the full sister of your calf here in Québec looks very nice, she was showed at Trois-Rivieres in early July. That’s a real good deal for you, congratulations.”

Tämän päivän ohjelmassa on vielä käynti eläinlääkärin vastaanotolla. Lunan kanssa pitäisi mennä koiranäyttelyyn Vantaalle 1.9. ja huomasin, että rokotusten uusiminen on jäänyt vaiheeseen. Siis koiralle piikkiä pintaan. Lisäksi lauantain Lakeus-näyttelyyn tarvitaan eläinlääkärin todistus karjan terveydentilasta ja pitääpä vielä muutama laatikko umpeenpanolääkkeitäkin hommata. Nämä asiat kun tulee hoidettua ja lisäksi ruokaostokset, niin tämän päivän keikka ihmisten ilmoille onkin suoritettu. Huomenna pitää aloittaa näyttelyhiehojen klippaus. Melkein tekee mieli sanoa, että onneksi viimeistä kertaa tänä kesänä…

10.8.2007
Viime päivät on saatu nauttia todellisista kesähelteistä eikä juuri nyt tarvitse enää valittaa kuraisista pelloista, sillä maat ovat kuivuneet melko nopeasti. Lehmät kieltäytyvät ulkoilemasta päiväsaikaan, vaikka navetan ovi onkin kutsuvasti auki. Sporttisin – Tonttu – on löytänyt hyvän makuupaikan ulko-oven edestä, n. 50 cm pihan puolelta. No, mikäs siinä on maatessa, kuiva maa ja näkee pihan tapahtumat. Iltalypsyn jälkeen lehmät lähtevät kuin yhteisestä sopimuksesta marssimaan isolle laidunlohkolle, joten laidunnus toteutuu meillä sittenkin, ainakin muodollisesti.

Lapset ovat päässeet jo toistamiseen nauttimaan kauniista kesän uintikeleistä mökille serkkujen kanssa. Talossa on ollut todella hiljaista (ja siistiä), kun nuoriso on ollut purkamassa energiaansa toisaalla. Sain jopa pestyä parikymmentä mattoa tänä ”hiljaisena aikana” ja nyt kyllä taisikin olla viimeiset hetket saada matot kuiviksi ulkosalla. Taivas alkaa kerätä pilveä sen suuntaisesti, että saattaa olla ukkosta tiedossa.

Navetalla on ollut suoranainen poikimaruuhka. Viime maanantaina 6.8. saimme peräti 3 uutta sonnivasikkaa taloon. Voi sitä ketutuksen määrää, olis jo ollut aika tulla lehmävasikoita enemmälti. Maanantaiaamuna oli isä jätetty nukkumaan ja Lilli tuli kanssani aamunavettaan. Työn aloitus kuitenkin viivästyi, sillä Suttura oli juuri ryhtynyt poikimapuuhiin. Yllättävän helposti saimme maailmaan tosi kookkaan pojan Modestista. Suttura on ollut poikimisensa jälkeen tiptop kunnossa ja maitoa virtaa. Maanantaisen aamunavetan jälkeen lähdimme lasten kanssa shoppailemaan uusia kouluvaatteita ennen kuin he lähtevät mökkeilemään. Eipä kauaa ehditty kaupoissa vielä viihtyä, kun Jouko soitti, että Tiikki teki heti perään sonnikaksoset Kellistä. Meni sitten hukkaan tämäkin kanukki+Kelli -kokeilu kun ei tullut lehmävasikkaa. Tiikin pojat ovat yllättävän samankokoisia ja reippaita, taisivat syntyä jonkun päivän etuajassa. Tiikin utare on tullut melko takaraskaaksi, mutta on silti toistaiseksi paremman näköinen kuin etukäteen arvelin. Kun näistä poikimisista oli selvitty, teki Unge-Lisa seuraavana päivänä lopulta tilauksessa olleen lehmävasikan Yellow Briar Journeymanista. Oikein hyvän näköinen tytteli ja kooltaan juuri sopiva hiehopoikimiseen. Unge-Lisa oli sitten eka Connilainen, joka meillä poiki. Ei mitään moitittavaa toistaiseksi – rakenne, luonne ja lypsynopeus ok. Journeymanista ei ole tainnut vielä tulla muille vasikoita, tai en kyllä ole ihan varma tästä, siksi mielenkiinnolla odotettu poikiminen. Seuraavaksi olisi vuoro Ullevilla, jonka poikiminen on tätä kirjoitettaessa jo 6 pv yli lasketun ajan. Ullevilla on myös Journeyman-tiineys.
Ensi viikon alussa alkaa valmistautuminen Lakeus-näyttelyyn. Toivottavasti hiehot osaisivat tällä kertaa käyttäytyä paremmin kuin Farmarissa.

4.8.2007
Taas on ehtinyt vierähtää viikko pikavauhtia Farmari-näyttelyn jälkeen. Hyvä tarkoitus oli tulla heti kirjoittamaan tänne iloiset näyttelyuutiset, mutta mutta… Näyttely ei osaltamme olisi kyllä voinut juuri paremmin mennä. Meillä oli mukana 3 eläintä – Joukolan Vaavikki, Joukolan Vohveli ja Joukolan Yanni-Lisa – ja näistä Vaavikki tuli Junior Championiksi, Vohveli sai ”honorable mention” eli tuli tavallaan hiehojen championkehässä kolmanneksi ja Yanni-Lisa taas kunnostautui junnukehässä, jossa Lilli nappasi voiton. Jerseyhiehomme Brita tuli Huitin Holsteinin kyydillä ja sekin pärjäsi pienessä jerseyluokassa kivasti ollen toinen. Lisäksi Brita oli ahkerassa junnukäytössä; Ola tuli sen kanssa luokassaan neljänneksi ja Rannan Sini otti peräti junior handler championin! Brita alkaa yhä enemmän muistuttaa psk-Raanua, jota oli mukava taluttaa junnukehässä ja jota useita kertoja lainasimme jollekin tarvitsevalle. Tuntuu mukavalta, että karjanomistajat voivat tehdä tällaista yhteistyötä.

Chris Studer lupautui esittämään Vaavikkia kehässä ja tässä jo marssitaankin reippaasti ykköspaikalle. Vaavikki oli päättänyt näyttää Chrisille huonoimmat puolensa ja siksipä Chris käytti kilpailupäivää edellisen yön Vaavikin (ja myös Vohvelin) kehäesiintymisen hiomiseen. Jostain syystä hyvin monet näyttelyeläimet vikuroivat kehän toisella sivulla. Puoli kehää mentiin asiallisesti, mutta kun käännyttiin kohti poistumisporttia ja kovaäänistä, alkoi temppuilu. Chris näytti kuitenkin ammattitaitonsa ja sai Vaavikin esiintymään mallikelpoisesti kilpailuluokassa ja alakuvassa nähdään lopputulos: Vaavikista leivottiin Junior Champion. Myös Lilli pääsi hetkeksi pitelemään voittajaa.
Vaavikki oli myös junnuhiehona Teiskonlahden Kirsillä ja hienosti Kirsi tuli luokassaan toiseksi, vaikka Vaavikki ei, kuten jo aiemmin mainitsin, ollut parhaassa esiintymisvireessä. Kirsille vielä kiitokset Vohvelin ansiokkaasta esittämisestä sekä kaikesta muusta avusta näyttelypäivänä!

Perjantaina eli junnupäivänä järjestettiin Haka-eläinten huutokauppa. Tietenkään ei tarkoitus ollut mitään ostaa, mutta kuinka ollakaan, ostimme viimeisenä myyntiin tulleen puolivuotiaan alkiovasikan St Martin Yesterday ET:n kimppaan Hannun ja Mikon kanssa. Yesterdayn polveutuminen oli kiinnostava ja kun se vielä näytti hyvin onnistuneelta yksilöltä esiintyessään huutokauppakehässä pää korkealla ei meidän kauaa tarvinnut Hannun kanssa miettiä lähdemmekö huutamaan pikkuhiehoa. Jostain syystä, ja meidän onneksemme, huutokauppayleisö oli viimeisen eläimen kohdalla kovasti vähissä eikä Yesterdayn hinta kohonnut liian korkeaksi. Kyllä sitä taas tuli uutta virtaa tämän ostoksen myötä. Näin siis kävi Farmarissa, että kolmen eläimen kanssa sinne mentiin ja neljän kanssa tultiin kotiin! Yesterday on muuten meidän eka kimppaeläin, joka asuu meidän karjassamme! Näistä kimpoista minä tykkään.

Sitten viime kirjoituksen on ehtinyt syntyä 2 alkiovasikkaa. Ensimmäinen niistä ponnisti maailmaan juuri ennen kuin starttasin eläinkuljetuksemme kohti Kuopiota ja Farmaria. Silloin saimme sonnivasikan yhdistelmästä Lagace Trident Modaline (Modemin emä) x Dilligent, jonka poiki UJ Linda. Onneksi samaa yhdistelmää oli jäljellä vielä toinen alkiotiineys, josta Umiko pyöräytti viime yönä lehmävasikan meille!!! Tarjoamme sonnipoikaa Lagace Yolly ET keinosiemennykselle, mutta jos se ei kelpaa, niin kasvatamme sen tilasonniksi, koska sillä on mukavasti vähän erilainen suku eikä sonnin emääkään pääse moittimaan. Lehmävasikasta tuli Lagace Yelly-Modaline ET ja siitä tietysti odotamme hyvää lehmää aikanaan.

Säät ovat olleet hirmu sateisia pitkin heinäkuuta eikä vieläkään näytä miltään korkeapainesäältä, vaikka tänään aurinko onkin paistanut kauniisti. Lämmintä on kylläkin ollut, mutta ilma on kosteata ja pellot melkoista kuraa lehmien kulkureiteiltä. Lapset ovat päässeet täältä kotiaskareiden parista mökkilomalle Mökämäkeen Renkajärven rannalle. Vein heidät sinne torstaina ja huomenna pitäisi lapsityövoima saada takaisin tänne Marttilaan. Lapsilla kuuluu olleen hauskaa, ohjelmaan on sisältynyt saunomista, uimista, onkimista, majan rakentamista, myymäläautolla käyntiä ynnä muuta suomalaiseen kesään liittyvää. Kyllähän nuo ovatkin ansainneet kesäänsä välillä muuta kuin kodin navetta-askareita.

Lilli ja Des Prairies Pacane 2 junnukilpailussa Spring Showssa huhtikuussa 2007. Aika hyvän kokoinen joulukuinen vasikka…muutenkin todella hieno ja erinomaisesti käyttäytyvä eläin!

17.7.2007
Eipä ole tullut aikoihin kirjoitettua näitä ajankohtaisia asioita. Kiireet alkoivat huhtikuisen Kanadan matkan alla ja sen jälkeen on ollut jatkuvasti joku projekti työn alla eikä aikaa ole liiennyt kotisivuille – vaikka olisi pitänyt. Lehmien ja nuorenkarjan tiedot sain vielä toukokuussa ajan tasalle, mutta sen jälkeen tapahtuneet muutokset on vasta nyt kirjattu. Nyt kaiken kuitenkin pitäisi taas olla kunnossa.

Palataanpa ajassa taakse päin ja muutama sana Kanadan matkasta. No, reissuhan oli taas kerran ihan huippu, asiaa ja hauskaa mukavasti yhteen sovitettuna. Tänä vuonna Lilli oli pitkän harkinnan jälkeen mukanani matkaseurana, koska hän oli jo pitkään kärttänyt pääsyä mukaan katsomaan kanadalaisia lehmiä. Lilli oli koko ryhmän onneksi varustautunut tehokkailla muistiinpanovälineillä ja hän pitikin huolella kirjanpitoa kaikista tehdyistä alkiokaupoista, hinnoista sekä tilojen excellent-lehmistä, lehmien lypsynopeuksista ja vetimien sijainnista (meillä oli alkiotilauksia joiltakin robottitiloilta). Kotiinpaluun jälkeen olen joutunut monesti tarkistamaan asioita Lillin muistivihosta. Lilli oli porukan ainoa alaikäinen, mutta jaksoi hienosti porukassa. Spring Shown yhteydessä järjestettiin taas huutokauppa, josta ostimme kimppahiehon Des Prairies Pacane 2 (Des Prairies Prudam x Conn). Aivan upea nuori eläin! Mukaan kimppaan tulivat Suomesta Mirja ja Matti Hänninen sekä Kanadasta Cynn-Lorr Ayrshires sekä Birghdalen tila. Ensin mainitun tilan omistajat Cynthia ja Bernard Daoust osoittautuivat todella mukaviksi ja heidän kanssaan ehdimme jo tehdä Pacanen varalle tulevaisuudensuunnitelmia. Huutokaupan jälkeen meiltä kysyttiin yllättäen haluaisiko Lilli osallistua Pacanella showmanshipiin seuraavana päivänä. Lilli oli heti valmis, vaikka minä vielä emmin. Mutta eihän minusta ollut kieltäjäksi – onneksi, sillä kilpailu sujui ihan hienosti. Pacane oli hiukan liian suuri Lillille ja käveli aluksi turhan reippaasti, mutta pysäytykset ynnä muut sujuivat jo asiaankuuluvasti. Lilli sijoittui viiden kilpailijan joukosta neljänneksi, mistä minä olin hyvin ylpeä, ja Lillikin sai kokemuksestaan unohtumattoman matkamuiston.

Toukokuun alussa meille tuli pari uutta hiehoa Lallin tilalta noin niin kuin paikkaamaan sitä tilannetta kun Pauliinan 5 lehmää lähtevät alkukesästä. Toinen hiehosta oli Copper – Jerry ja toinen Botans – Heligo. Copperilainen Unikko poiki toukokuun lopulla ja Botansilainen Tupsu kesäkuun eka päivä. Molemmat tekivät sonnivasikat ruotsalaisista sonneista. Kesäkuun puolivälissä hain vielä Kuortilta yhden hiehon, Kuortin Uutteen (Karamilk – Kuortin Neilikka), jonka pitäisi poikia 18.7.2007 Hectorista. Pauliinan eläinten kotiinpaluu siirtyi kuitenkin aina vain heinäkuun 10. päivään asti ja ennen sitä meillä ehti poikia vielä useita omia lehmiä ja hiehoja, joten maitotankin vajennus ei tunnu yhtä kouraisevasti kuin mitä keväällä pelkäsin. Jos ei mitään ylläripoistoja tule, niin kun omia hiehoja on tulossa jokunen joka kuukausi, ehkä saamme lehmien pääluvun nostettua taas 65:een talveksi – ja edelleen pidettyä keskipoikimakerran liian alhaisena.

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä meillä järjestettiin Varsinais-Suomen Karjakerhon grilli-ilta, joka oli oikea yleisömenestys. En tiedä laskiko kukaan montako henkeä lopulta paikalle ilmaantui, mutta ilmoittautuneita oli reippaasti toistasataa. Olin kyllä aika hämmästynyt kun porukkaa alkoi ilmaantua myös karjakerhon reviirin ulkopuolelta… Ilma oli suosiollinen ja järjestelyt pelasivat ja ohjelma oli YLLÄTYKSELLINEN. Kiitos kaikille mukana olleille!!!

Karjakerhon grilli-illasta oli hyvä jatkaa kesäkuun kiireistä ohjelmaa: heti parin päivän päästä alkoi lasten junnuleiri, luokituskierros ja Muurikkiin valmistautuminen. Osan kiireistä olisin tällä kertaa mielelläni siirtänyt jollekin toiselle, mutta kaikki vapaaehtoisvoimat ja aktiivit olivat työllistettyjä jo valmiiksi. Onneksi niin luokituskierros kuin näyttelykin selvitettiin kunnialla. Muurikki meni meidän osaltamme yli odotusten, sillä Lilli voitti junior handler championin tittelin. Tämä oli kyllä aikamoinen yllätys minulle, sillä tähän mennessä muistaakseni aina champion on ollut joku vanhimpien luokkien voittajista. Lilli oli arvatenkin henkeä täynnä… Näyttelyluokissa meiltä oli vain kaksi eläintä; hiehot Joukolan Vohveli ja Joukolan Vaavikki. Vohveli pisti näyttelyssä yllättäen ihan ranttaliksi ja se oli kehässä koko arvostelun ajan joko takapää menosuuntaan tai poikittain – v-mäistä!!! – mutta Vaavikki esiintyi sentään paljon asiallisemmin. Hiehot kilpailivat samassa 17 eläimen hieholuokassa, jossa Vaavikki oli 3. ja Vohveli 5. Oikein hyvät sijoittumiset eläinmäärän huomioon ottaen. Ola pääsi junnukilpailussa ensimmäistä kertaa kilpailemaan jerseyhiehomme Britan kanssa ja sijoittui luokassaan viidenneksi. Yhteistyö Britan kanssa pelasi niin hienosti, että Ola päätti ottaa Britan myös Ammujaisiin kilpailueläimekseen.

Samana aamuna, kun Yves palasi Kanadaan, lähti meitä innokkaita ayrshireihmisiä 6 hengen porukka kohti Amerikkaa ja Rockfordin pikkukaupunkia. Olimme saaneet US Ayrshirelta kutsun heidän vuositapahtumaansa (National Ayrshire Convention) ja meille oli myös varattu tilaisuus kertoa tulevasta Ayrshire Kongressista sekä suomalaisista ayrshiresonneista. Rockfordin matka oheisohjelmineen oli kuin amerikkalaisesta elokuvasta; kaikkea oli enemmän kuin kylliksi ja vieraanvaraisuus oli ylitsepursuavaa. Pääsimme kokemaan palasen amerikkalaista ayrshire-elämää ja jälleen kerran saimme lukuisia uusia tuttavia. Olimme ensimmäiset suomalaiset kautta aikain US Ayrshiren vuositapahtumassa ja ehkä juuri siitä syystä yllättävän monet tulivat vielä jälkeen päin kyselemään tulevasta kongressista, suomalaisista sonneista ja Suomesta. Vuositapahtuman yhteydessä järjestettiin huutokauppa, jossa meklarina toimi Farmariin tuomariksi saapuva Lynn Lee, joka kertoi innolla odottavansa tulevaa Suomen matkaa. Hänet tapaamme siis jo ensi viikolla uudestaan. Koko matkamme ajan meitä hyysäsi kympin edestä Palmyran tilan emäntä Mary Creek, jolle vielä kertaalleen lämmin kiitos huolenpidosta!

No niin, kun Ameriikasta oli selvitty, alkoi kuumeinen valmistautuminen Ammujaisiin ja näyttelyä edeltävään junnuleiriin. Montaa päivää ei ollut aikaa eläinten laittamiseen ja näyttelyn viime hetken valmisteluihin. Oikeastaan en vieläkään tiedä kuinka kaikesta selvittiin, mutta Team Karjakerho oli itseensä HYVIN tyytyväinen siinä vaiheessa, kun näyttelypäivä oli pulkassa. Talkooporukan yhteishenki pelasi erinomaisesti. Yksi iso osa kaiken onnistumiseen oli myös kanadalaisilla junnuleirin opettajilla ja näyttelyn tuomareilla Francois Beaudryllä ja Andrew Shufeltilla. Kerrassaan hienoja ihmisiä, joiden kanssa hurahti muutama päivä huumorin säestämänä. Uskon, että muutkin kuin minä, oppivat paljon uusia asioita näiltä miehiltä. Ja tietysti toivomme, että myös heillä oli paljon kerrottavaa kotona Kanadassa tästä eksoottisesta karjamaakokemuksesta. Ammujaiset olivat karjanäyttelynä Joukolan tilalle kaikkein suurin menestys tähän mennessä. Näyttelyssä meillä oli 6 eläintä ja 5 näistä otti luokkavoiton, yksi oli 3. Varachampioneja tuli kaksi ja rodun championeja yksi. Eläimet olivat niin peräjälkeen luokissa, että en ehtinyt juuri ollenkaan seurata kehätapahtumia, sillä viimeistelin yksin kaikki selkälinjat ennen kehään menoa. Kaikki luottoapulaiset oli jo valjastettu esittelytehtäviin… Ayrshiren varachampionia valitessa tuli kertakaikkinen esittelijäpula ja kesken klippausten juoksin vaihtamaan valkoiset esittelyvaatteet, jotta ehdin viedä Velvetin kehään. Sporttailu ei mennyt hukkaan, sillä Velvetistä tuli varachampion ja pääsin maistamaan kuohujuomaa (tosin taisi olla Olkun championpullosta). Huh, mikä päivä kaikin tavoin. Menestys tuntui mukavalta, mutta kyllä illalla kaiken eläinten pesun, klippauksen, kehään kuskauksen, junnuleirin vuoksi lyhyiksi jääneiden yöunien ym. jälkeen olo oli totaalisen simahtanut. Sama juttu näytti olevan myös muilla perheenjäsenillä – eipä tarvinnut kauaa unta kalastella. Laitan tähän vielä Ammujaisten tulokset meidän eläinten osalta:

Joukolan Vohveli 1. sija luokassa, championkilpailussa honorable mention
Joukolan Vaavikki 3. sija luokassa
GlenMalcolm Z Velvet ET 1. sija luokassa, vara junior champion
Raanu psk, 1. sija luokassa, suomenkarjan champion
Kuortin Tilli 1. sija ensikkoluokassa, vara senior champion
Hjärterum Rosetti ET 1. sija 3 x poikineiden luokassa

Junnuissa Ola & Guddeby Impuls Brita olivat sijalla 2.!!!
ja Lilli & Joukolan Yanni-Lisa sijalla 4.

Ammujaisten jälkeen sunnuntaina Francois ja Andrew tulivat vielä tilavierailulle meille. Kävimme karjan suurin piirtein jokaisen eläimen läpi ja miehet antoivat kommenttejaan. Bäckens Komålen Stjärna taisi päästä Francoisin arvoasteikolla melkoisen korkealle, sillä heti nähdessään lehmän hän nosti kaksi sormea pystyyn ja sanoi, että jos KM Stjärna olisi ollut näyttelyssä, se olisi ollut ensikoiden 2. Jossittelua tietysti, sillä vain näyttelyssä olevat eläimet kilpailevat keskenään. KM Stjärnan kohdalla voivat näyttelyt jäädäkin haaveeksi, sillä se on niin hankala talutettava, ettei minulla olisi riittänyt rohkeutta tuoda sitä kehään. Kunhan lehmä poikii marraskuussa toisen kerran ja nähdään a) onko se hengissä ja b) onko utare vielä näyttelykelpoinen, pitää aloittaa treenaaminen tosimielellä. Siis jos vastaus sekä aahan että beehen oli kyllä. Ehkä sen sitten saisi ensi kesänä näyttelyyn.

Ammujaisten jälkeen keskiviikkona 11.7. lähdimme lasten kanssa Oikealle Lomalle Nizzan lähelle Juan-Les-Pinsiin, jossa kummitätini asuu. Koko reissun ajan oli tasaisen tappava vajaa 30 asteen helle ja nahkamme grillaantui ilman, että sitä olisi erityisesti yritetty. Teimme päiväreissut Nizzaan, vuoriston pikkukyliin, Italian puolelle Ventimigliaan sekä viimeiseksi Monacoon. Saimme ihastella palmuja, Välimeren uskomatonta turkoosin väriä ja vuoriston ja satamien kauneutta. Matkamme oli todellakin lomaa, sillä aamulla ei ollut aikaista herätystä ja itse sai suunnitella mitä minäkin päivänä tehdään. Ranskalainen autoilukulttuuri tuli nähtyä ja kauhisteltua. Opimme lopultakin miksi autoissa on hätävilkut. Ne kytketään päälle, kun auto jätetään luvattomaan (tai vaaralliseen / käsittämättömään) paikkaan parkkiin ja kuski poistuu. Rakas tätini vei meidät hurjan serpentiinitieajelun (täti kuskina!) jälkeen Juanissa baariin iltapalalle. Hän jätti tyylikkäästi auton liikenneympyrään parkkiin ruokailumme ajaksi. Tämä ei hämmästyttänyt paikallisia, mutta oli siinä lapsilla ihmettelemistä. Suomalainen lainkuuliaisuus ja liikennekulttuuri tuntuu tämän jälkeen varmasti tylsältä – ja ehkä äidiltä odotetaan tulevaisuudessa hieman värikkäämpää ajotapaa… Joka tapauksessa kotiinpaluun jälkeen on päästy taas uusin voimin lehmien pariin!
Seuraavaksi alkaakin sitten Farmariin valmistautuminen…

15.4.2007
Pari viimeistä päivää on ollut todella keväistä ja lämmintä. Tänään lämpömittari lähentelee jo 20 asteen lukemia. Olemme saaneet lasten avustuksella siivottua pihan ja kukkapenkit valmiiksi odottamaan kevään ja kesän saapumista. Tässä on ollut muutenkin erilaisia askareita, jotka pitäisi saada valmiiksi ennen Kanadan matkaa, jolle olemme Lillin kanssa lähdössä ensi keskiviikkona. Eilen sain valmiiksi pääsiäispyhinä aloitetun luokitustulosten kirjoitusurakan ja vielä illalla tein uuden Jasun, jotta matkan aikana on siementäjillä tieto mitä sonneja pitäisi käyttää. Eläinmerkkirekisterin tiedot ja kotsivujen eläintiedot alkavat myös olla ajan tasalla. Kun vain muistaisi kaiken mahdollisen mihin pitäisi navetalla etukäteen varautua, että osaisi jättää oikeat neuvot.

Lämmin kevät on kuivattanut pellot -ehkä vähän liiaksikin – ja lehmät ovat päässeet jo ”laitumelle”. No eihän siellä kyllä mitään syötävää ole muuta kuin peräkärryyn laitettu säilörehu, mutta onnellisen näköisinä lehmät näyttävät auringossa makoilevan ja kyllä joku uutterampi yrittää maastakin jotain löytää. Pelottaa kyllä hieman, että tällä menolla ruoho ei edes ala kasvaa, kyllä vettä tarvittaisiin nyt toden teolla. Varsinkin tässä meidän kohdalla on niin tuulista aina, että pienet vesisateet ehtivät kuivaa ennen kuin ne pääsevät maahan asti. Tänä vuonna olisi syytä tulla huomattavasti parempi rehuvuosi kuin viime kesänä.

Tiina oli meillä kuvaamassa torstaina ja saimmekin peräti 6 eläintä kuvattua: Tillin, KM Stjärnan, Tometan, Vohvelin, Velvetin ja Vaavikin. KM Stjärna aiheutti koko porukalle pientä hengästymistä karkaamalla juuri kun sitä oltiin viemässä kuvauspaikalle. KM Stjärna ei ollut oikein yhteistyöhaluinen ja se piti viedä traktorin kanssa pellolle. Siinä vaiheessa kun matkaa oli jäljellä enää viimeiset ratkaisevat 20 metriä, se alkoi pistää hanttiin niin voimalla, että naruriimu meni poikki. Ja sitten mentiin iloisesti. Tietenkin suoraan kohti 10-tietä. Jouko lähti ajamaan traktorilla perässä ja minä menin autolla toisesta suunnasta, muu porukka juoksi vaihteleviin suuntiin. Onneksi lehmä päätti kääntyä juuri ennen valtatietä naapurin tontille, josta se lähti palaamaan laidunpeltoa pitkin navettaa kohti. Kukaan ei kyllä valittanut palelemista siinä vaiheessa kun kanttura lopulta oli uudestaan köytetty traktorin perään. Pyydystyssession aikana aurinko oli ehtinyt siirtyä sen verran, että vaihdoimme kuvauspaikan perinteiseen ”iltapäiväpaikkaan” lähelle uutta navettaa. Itse asiassa KM Stjärnan varsinainen kuvaus sujui aika nopeasti ja ainakin se oli niin valppaana, ettei korvien pystyyn saamiseen tarvinnut uhrata ainuttakaan kikkakolmosta. Kaikki muut kuvauskohteet olivat huomattavasti tavanomaisempia eikä muita ihmeempiä esityksiä nähty enää. Jännä nähdä kuinka kuvat sitten lopulta onnistuivat. Ja monet kiitokset vielä Hannulle kun jaksoi omien kiireidensä ja pisneksiensä keskellä tulla päiväksi auttamaan kuvauksissa!

Huhtikuun alussa on poikinut kaksi uutta hiehoa; Umble ja Ulga. Kumpikin teki sonnivasikat ja varsinkin Ulgan alkiosonni Rounion Timjami x Calimero olisi voinut aivan hyvin olla lehmänenkin. Molemmat ovat kilttejä lypsettäviä ja ovat nopeasti tottuneet kulkemaan lypsyllä. Umble on myös herunut aika kivasti jo 23 kg:oon, vaikka se tosiaankin on vielä alaikäinen (täyttää 2 vuotta vasta heinäkuussa). Jos kaikilla Pulkkalan Näkyläisillä on samanlaiset utareet kuin Umblella, ei ole mitään huolta. Ulgan sekarotuinen sukutausta taitaa asettaa omat rajoituksensa sekä tuotokselle että rakenteelle, mutta ei se mikään hullumman näköinen lehmä sekään ole.

7.4.2007
Maalis-huhtikuun vaihde on ollut tavallista takkuisempaa navetalla. Lehmille on tullut ihme vikoja, mitään yksittäistä syytä ei vaivoihin ole. Sairastelun aloitti Riisi, joka täyttyi vuorokausi sen jälkeen kun aloitimme uuden laakasiilorehun syötön. Illan mittaan lehmää lääkittiin ja yritettiin yhtä jos toista keinoa, mutta kaikesta huolimatta Riisi alkoi pullistua kuin räjähtämäisillään oleva ilmapallo, joten ei auttanut muu kuin iskeä puukko kylkeen. Putkipistintä ei luonnollisestikaan löytynyt juuri silloin mistään. Homma näytti aluksi hyvältä, sillä seuraavana aamuna lehmä märehti tyytyväisenä karsinassaan ja se oli syönyt yön aikana ison kasan kuivaa heinää. Pötsilääkkeiden antoa ja heinäkuuria jatkettiin edelleen, mutta heti kun kokeiltiin säilörehua, oli lehmä pallona. Tätä pullistumisen ees-taas-liikettä jatkui kolme viikkoa – joka kerta kun lehmä söi jotain, se täyttyi. Maidon tulo loppui tyystin, ennen sairastumistaan Riisi oli lypsänyt tasaisesti 50 kg päivätuotoksia. Lopulta lehmä alkoi näyttää koko lailla näivettyneeltä, joten päädyimme lopettamaan sen kotona. Samoihin aikoihin Riisin oireilun kanssa Raiku poiki ja sille jäi jälkeiset. Jotka sitten taas alkoivat vaivata ja lehmä söi huonosti ja se kaiketi oli syynä, että Raiku sai juoksutusmahan siirtymän. Lehmä leikattiin ja kaikki näytti taas aluksi menevän mainiosti, mutta tällä hetkellä Raiku jurottelee edelleen. Alan pikkuhiljaa huolestua sen kohtalosta. Tämä oli vasta alkua. Samana aamuna kun olin lähdössä Hankasalmelle kevätkokoukseen, kuulin ulkotarhasta kovaa vasikan huutoa. No mikäpä siellä muu kuin viikkoa aikaisemmin umpeen laitetun Runon ennen aikojaan syntynyt sonnipoika (odotettu poikimapäivä oli vasta 9.5.). Vasikka oli niin onnettoman kylmettynyt ja heikko että se lopetettiin. Runo oli oikein hyvässä kunnossa itse, mutta se todellakin oli umpeutunut viikossa niin, ettei siitä tule tippaakaan maitoa. Nyt se on ilmoitettu teuraaksi. Pari päivää sitten huomasin vanhimman lehmämme Niksin luoneen tiineytensä. Sen piti poikia vasta lokakuussa, vaikka se juuri saikin 305 pv tuotoksensa täyteen. Sekin on nyt poistolistalla. Nyt minun mielestäni vastoinkäymiset voisivat jo loppua. Tästä on pian pakko (tai saa?) lähteä shoppailemaan uusia hiehoja poistoeläinten tilalle.

Jos sitten vaihdettaisiin aihetta. Tässä on parina päivänä käynyt melkoinen älläkkä foorumissa Aysrhirekasvattajien hallituksen päätettyä lopettaa muiden kuin ayrshireiden (käytännössä muut ovat olleet pääasiassa holsteineja) luokituksen sekä muun rotuisten eläinten ilmoitukset Ayrshire Marketissa. Olen yllättynyt siitä asennoitumisesta, jota kentällä ilmenee. Jokseenkin provosoivasti aloitettuun Foorumikeskusteluun ovat ottaneet osaa monet sellaiset, jotka eivät ole jäseniä, jotka eivät ole luokittaneet, jotka eivät edes ole aikoneet luokittaa, jotka käyttävät nimimerkkiä, mutta yhtä kaikki kommentit ja vaatimukset ovat melkoisia. On tietysti huomioitava, että Foorumi on vain keskustelupalsta, se ei ole paikka, jossa annetaan virallista palautetta yhdistykselle. Yhdistyksen kotisivuilla on kohta, josta voi lähettää palautetta yhdistykselle. No joka tapauksessa on myös osa foorumilaisia, jotka kirjoittavat omalla nimellään ja onkin mielenkiintoista lukea mitä he yhdistyksemme toiminnasta ja tarkoituksesta ajattelevat.

Jäsenmaksun korotus tai suuruus on saanut kommentteja. Kukaan ei ole tainnut huomata, että jäsenmaksu on nyt ensimmäistä kertaa saman suuruinen kuin aikana, jolloin yhdistyksellä ei ollut kotisivuja, Marketia, foorumia tai luokitustoimintaa. Asiaa voi katsoa myös positiivisemmalta kantilta eli mitä jäsenmaksulla SAA tällä hetkellä:
– Ayrshirekasvattajien hallitus järjestää vuosittain kevätkokouksen, syyskokouksen, talvitapaamisen ja kesätapaamisen. Kaikki kaksipäiväisinä tapahtumina illanviettoineen, taatusti mielenkiintoisine esityksineen sekä tilavierailuineen.
– joka vuosi järjestetään rodun vuosinäyttely ja toissa vuodesta alkaen myös eläinhuutokauppa jäsenten eläimille
– AF-luokituspalvelu on jo neljättä vuotta käytössä, nykyään 3 kertaa vuodessa järjestettävänä kierroksena
– luokitusten yhteydessä saa maksutta sonnisuositukset sekä halutessaan apua myös näyttelyeläinten tai huutokauppaeläinten valinnassa
– hallituksen jäsenet antavat neuvontaa sonnivalinnoissa ja tarvittaessa voidaan tehdä tilakäynti
– jäsenistöä autetaan kaikin tavoin eläinaineksen tai alkioiden hankinnassa, näihin liittyen viikoittain annetaan neuvoja alkioiden valinnasta, alkioiden ostosta ulkomailta, autetaan englanninkielisten viestien lähettämisessä sekä neuvotaan vaikkapa nettipankin käytössä, nämä liittyen alkioiden tai eläinten ostoon ulkomailta
– kahdesti vuodessa ilmestyvä Ayrshire-lehti sisältyy jäsenmaksuun
– jäsenistön käytössä on Ayrshire Market, joka on maksuton
– yhdistys ylläpitää talkoovoimin sekä kotisivuja että omaa keskustelupalstaa Ayrshire Foorumia.

Tässä ei varmasti ollut vielä kaikki mitä yhdistyksellä on tarjota jäsenistölle. Sen sijaan se, mitä yhdistys ei enää jatkossa tee:
– yhdistys ei luokita tai markkinoi holstein- tai suomenkarjaneläimiä.

Onko holsteineläimien rakenneongelmat niin suuria tai markkinoiminen niin vaikeaa, että siihen todellakin tarvitaan Suomen Ayrshirekasvattajien apua? Keskustelun perusteellahan nimenomaan holsteinrotuisista oli suurin huoli. On myös vaadittu luokitusten suhteen yhteistyötä Holstein Klubin kanssa. Mielestäni toisen yhdistyksen jäsenet eivät voi alkaa vaatia Holstein Klubia yhteistyöhön kanssaan. Aloitteen tähän pitäisi tulla ennemminkin Holstein Klubin jäsenistön taholta. Tähän asti em. rotuyhdistys ei ole ollut halukas yhteistyöhön luokitusten osalta, se ei ole myöskään halunnut julkaista luokitustuloksia kotisivuillaan. Joten voi olla helpompi vaatia yhteistyötä kuin toteuttaa se.

Eräs asia, mikä on minun mielestäni pohtimisen arvoista, on se, kuinka paljon vapaaehtoistyötä jäsenistö voi kohtuudella odottaa hallitukselta? Keskusteluissa heräteltiin jo henkeä, että lähdetään yleiseen kokoukseen esittämään vaatimuksia erinäisistä asioista. Aina kun esittää uutta tai laajempaa toimintaa, on järkevää tarjoutua itse mukaan talkootyöhön tai ainakin miettiä kuinka se toteutetaan käytännössä. Voi olla, että kaikki jäsenet eivät tiedä hallituksen jäsenten tekevän kaiken työn ilman mitään korvausta. Hallitukselle ei makseta edes kokouspalkkioita, ainoastaan matkakorvaukset ja niistäkin vain polttoainekustannukset. Suurin osa talkootyöstä aiheuttaa tekijälleen kustannuksia pitkien matkojen, yöpymisten tai kotona lomittavan henkilön palkkaamisen vuoksi. Luokituskierrokset ovat yksi kaikkein eniten talkootyötä vaativa osa yhdistyksen toimintaa. Meillä on ollut onni saada ihana porukka tekemään sitä työtä. Mutta ponnisteluista huolimatta jossain tulee vastaan raja paljonko kotoa voivat olla pois sellaiset henkilöt, joilla on lypsykarjaa ja perhettä. Itselläni ainakin on iso ongelma se, että vuosilomapäiviä on vain rajallinen määrä. Kun tätä edellä kerrottua ajattelee tarkemmin, on varmaan helpompi ymmärtää, että yhdistyksemme tehtäviä hoitavat sellaiset ihmiset, jotka ovat antautuneet täysin ayrshirerodun eteenpäin viemiselle. Mielenkiintoista ja innostavaa työtä jaksaa tehdä mielellään, eikä kenelläkään ole mielessä rahallinen korvaus. Paras palkinto on nähdä ne pienet edistysasekeleet, joita karjanomistajien asemassa tai ayrshirerodun kohdalla on nähty yhdistyksen toiminnan aikana. On myös ollut hienoa huomata, että yhdistyksemme on saanut arvostusta muiden maiden jo huomattavasti pitempään toimineiden ayrshireyhdistysten taholta. Ehkäpä jopa enemmän arvostusta kuin täällä kotimaassa, näin ainakin keskustelun perusteella voisi päätellä.

Yhdistyksemme toiminta on laajentunut vuosi vuodelta ja nykyisin alkaa varmasti kaikilla hallituksen jäsenillä olla ajankäytöllisiä ongelmia. Jos toimintaa on pakko jostain kohtaa rajoittaa, niin eikö se ole järkevintä tehdä muiden rotujen kuin ayrshiren kohdalla? Ensi vuonna järjestetään Suomessa Ayrshiren maailmankongressi, jossa yhdistyksellämme on oma kolmen päivän osuus vuosinäyttelyineen vastuullaan. Tähän on pakko löytyä vielä uusia voimavaroja nykyisten tehtävien hoidon ohella eikä siinä vaiheessa ole mahdollisuutta murehtia holsteinien luokituksia.

Ayrshirekasvattajien hallituksessa ei pelata poliittista peliä, jossa ajetaan omaa tai kaverin etua, vaan hallituksen jäsenet ovat sitoutuneet pitkäjänteisesti yhdistyksen toimintaan ja joutuvat tekemään päätöksia ajatellen yhdistyksen etua, eivät omaansa. Kaikilla hallituksen jäsenillä on jotain muuta rotua ayrshiren lisäksi, mutta omia luokituksia tai omien eläinten markkinointia ei kukaan ajattele, vaan pelkästään ayrshirerodun parasta. Asiat pitää laittaa oikeaan mittasuhteeseen ja tärkeysjärjestykseen. Ayrshirekasvattajat on selkeästi rotuyhdistys, eikä sen ole tarkoitus käyttää resurssejaan muuhun kuin ayrshirerodun hyväksi, ei sääntöjensäkään perusteella. Näin tiedän myös muiden rotuyhdistysten toimivan niin Suomessa kuin muissakin maissa. Ja uskon, että useimmat tämän myös pystyvät ymmärtämään asiaa tarkemmin ajateltuaan.

Nyt kun pitkä vuodatus on kirjoitettu, on jostain alettava kaivaa motivaatiota jatkaa hommia kaiken tämän kalabaliikin jälkeen. Mutta onneksi on ayrshire-eläimiä navetta täynnä, niiden kehittämisessä riittää mielenkiintoista ja ajatukset toisaalle vievää haastetta.

Joukolan Ayrshire toivottaa hyvää pääsiäistä kaikille!

Viimeisen viikon ajan on luokituskierros taas pyörinyt täydellä teholla. Meilläkin luokitettiin jokunen lehmä sekä kaikki Pauliinan ayrshire-ensikot. Tässä tulokset:

…yritti ottaa kuvaajana toiminutta Lindaa hihasta…

…ja asettui sen jälkeen muina kissoina esittelemään taustalla löhöäviä lehmiä. Hauska kisuli, vaikka harvoin sen normaalisti näkee muuta tekevän kuin nukkuvan. Kevättä rinnassa?

Tällä viikolla on ollut lasten hiihtolomaviikko ja teimme ”matkan etelään” käymällä ma – ti Helsingissä lähinnä shoppailureissulla. Pieni virkistävä kotimaanmatkailureissu. Vaikka pakkasta oli turhankin paljon, tuntui kaupungin lumettomilla kaduilla kävellessä kummasti jonkinlainen keväinen aavistus, johtui varmastikin auringonpaisteesta. Kotiin palattuamme tiistaina poiki suomenkarjanhieho Peltolan Uute. Täytyypä sanoa, että on sillä aika hirveän näköinen utare, muistuttaa lähinnä vedellä täytettyä tiskihanskaa. Uute itse on tosi symppis ja kiltti, mutta varsinkin parilla ekalla asemakeikalla se pelkäsi lypsyä niin paljon, että oikein tärisi. Se ei todellakaan ole varsinainen potkuri, mutta pelkää pienintäkin lypsimen höräystä siihen malliin, että tiukka potkurauta on must. Onneksi se kuuntelee ihmisen puhetta ja rauhoittuu kunhan sen kanssa jaksaa seurustella lypsyn ajan. Seuraavat poikimiset ovatkin varmasti viikon-puolentoista sisään. 5 pian poikivaa odottaa karsinoissa ja järjestävät varmasti pienen ruuhkan sitten kun eka aloittaa. Kunhan nyt ehtisi saada veroilmoituksen valmiiksi ennen sitä, se kun on tavan mukaan vielä vaiheessa, vaikka on jo pian helmikuun loppu.

18.2.2007
Sitten viime päivityksen on navetassamme ehtinyt tapahtua yhtä jos toista, sekä hyviä että huonoja asioita. Aloitetaan hyvistä. Olemme taas saaneet uusia mukavia lehmävasikoita: Jerry Lisa teki Mischiefistä Joukolan Yanni-Lisan, Riisi Connista Joukolan Yölinnun, Seita Hulikan Pyrystä Joukolan Yömyssyn ja Piisi Pardnerista Joukolan Yodlauksen (kiitokset foorumilaisille nimiehdotuksista!). Jalostus alkaa pikkuhiljaa tuntua mielekkäältä harrastukselta kun karjaan syntyy lehmävasikoita, joista voi odottaa uutta kelvollista materiaalia tulevaisuudessa.
Huonot uutiset ovatkin sitten tosi huonoja. Lyhyen ajan sisällä menetimme sekä Tangon että sen emän Piisin. Tango koki mitä karmeimman lopun, sillä se jäi kaulapannastaan kiinni liikkuvaan ketjupöytään ja naks, niskat poikki. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että asian tajusi kunnolla vasta seuraavana päivänä. En ole ennen ymmärtänyt mihin ketjupöydässä voi tarttua kiinni, mutta nyt syy selvisi nopeasti. Raappojen päässä on 90 asteen kulmassa väkänen, jonka tarkoitus on putsata ketjupöydän ulkoreunaa. Nyt saivat väkäset äkkilähdön ja ne katkaistiin kaikki silläkin uhalla, että pöytä ei enää putsaannu kuten ennen. Tähän mennessä ei kylläkään ole havaittu mitään siihen viittaavaa. No eipä mennyt tästä tapaturmasta kauaa, kun tuli Piisin poikimisen aika. Itse poikiminen sujui hyvin ja tuloksena oli kookas lehmävasikka. Piisi kuitenkin halvaantui ja sai heti perään ärhäkän kolitulehduksen, johon se kuoli nopeutetussa aikataulussa. Jälkeenpäin tuntuu siltä, että eläinlääkäri ei tarttunut alkavan tulehduksen hoitoon tarpeeksi tehokkaasti, lehmä sai vain kipulääkettä ja siitä otettiin maitonäytteet. Näytetulokset tulivat kyllä heti seuraavana aamuna (tulos: koli), mutta siitä ei ollut enää mitään hyötyä, koska lehmä oli muuttunut vainaaksi jo myöhään edellisenä iltana. Olin itse tapahtuman aikaan Joensuussa Ayrshirekasvattajien talvitapaamisessa, eikä ollut tietenkään kiva kuulla kotiinpalattua, että taas on poistunut yksi lehmä muonavahvuudesta. Näyttää tämä eläinten kanssa työskentely olevan kovasti luonnonläheistä, syntymien ja kuolemien sekä poistojen välissä tasapainoilua. Onneksi niitä hyviäkin ajanjaksoja on runsain mitoin! Piisin suvusta on muuten nyt enää jäljellä sen tytär Yodlaus, sillä Piisi ja sen vanhin tytär Tango ovat kuolleet, Piisin viimevuotinen sekä Tangon ainoa tytär on myyty eloon. Yodlaukselle kasaantuu auttamatta jonkinlaiset paineet, koska siitä pitäisi kehittyä sukunsa mukainen hyvärakenteinen maidontuottaja.

Sitten taas muihin aiheisiin. Helmikuun ensimmäisenä päivänä olin Kööpenhaminassa NAV-kokouksessa. Matka oli hyvin mielenkiintoinen oheistuotteena taksikuskilta saadun ”Muslimina Tanskassa” -esitelmän ansiosta sekä kotimatkaa viivästyttäneiden SAS:n koneen vikojen korjaamista seuratessa. Kokouksessa päästiin punaisten rotujen osalta todella nopeasti kaikkia osapuolia tyydyttäneeseen loppuratkaisuun ehdotuksista jotka esitetään NAV:in hallitukselle. Oli myös mielenkiintoista kuulla Tanskan ja Ruotsin jalostusihmisten ja luokittelijoiden ajatuksia NAV-asioista sekä uusista asioista, joita arvosteluun tultaneen ottamaan mukaan. Näin suomalaisena tunsin selvästi, että rakennearvostelustamme ei ehkä oltu valtavan hurmioituneita, sillä arvostelutavan harmonisointia korostettiin tavan takaa.

Viime vuoden karjantarkkailun vuositiedonanto tuli tänä vuonna todella aikaisessa vaiheessa, johtui kaiketi siitä, että näytekuukausi oli tammikuu. Päällisin puolin viime vuoden lukemat ovat mieluista luettavaa. Koko karjan keskituotos 61,2 lehmällä 10337 – 3,88 – 3,44, toimilupalaisena olen myös tyytyväinen siemennyksiä per poikiminen lukemaan, joka on 1,66 (alue 1,84). On tietysti joitakin asioita, joissa on aina parantamisen varaa, kuten keskipoikimakerta ja elinikäistuotos. Myös lehmien poisto-% saisi alentua. Toisaalta nyt on niin kova hinku tuohon rakenteen parantamiseen, että vanhat (tai nuoremmatkaan) rutkut eivät tarvitse kovin paljon muita vikoja rakenteen lisäksi, kun niille jo mielellään tilaisi teuraskyytiä. En kuitenkaan turhan takia ole poistanut yhtään vanhempaa lehmää jo ihan tuotoksellisista syistä. Normaali ensikko kun ei pysty – eikä oikein saisikaan – tuottaa samaa kuin vanhempi lehmä. Jalostuksessa on mielenkiintoa niin kauan kun pysyy into odotella seuraavaa sukupolvea ja sen tuomia parannuksia. Ainakin rakenteessa on nyt jo alkanut näkyä todellista parantumista ja sekös lisää vettä myllyyn.

19.1.2007
Tällä viikolla on eletty mielenkiintoisia aikoja, sillä kokonaisjalostusarvouudistuksen jälkeen julkaistiin uudet indeksit ensimmäistä kertaa. Meidän karjassamme moni kanukkisukuinen korjasi asemiaan ja muuttui ”hyväksi lehmäksi” yhdessä yössä. No, oma suhtautumiseni lehmiimme ei muuttunut miksikään, koska nyt jos koskaan näki kuinka paljon ihminen + tietokone toimillaan voi muuttaa lehmien paremmuusjärjestystä. Toisaalta en voi olla olematta kuitenkin tyytyväinen siitä, että indeksit näyttäisivät nyt korjaantuneen oikeaan suuntaan ja hyvin lypsäneet, hyvärakenteiset ja terveet kanukkisukuiset saivat lopultakin pientä hyvitystä. Enivei, jalostus jatkuu edelleenkin valitulla linjalla niin, että käytettävien sonnien tiedot (suvut ja indeksit) tutkitaan tarkoin ja lehmien jalostuksellinen käyttökelpoisuus arvioidaan itsellä olevien tietojen perusteella. Indeksit elävät siinä sivussa omaa elämäänsä.

Myydyt 3 vasikkaa – Wella, Valssi ja Frendi – lähtivät kohti uutta kotia maanantaina 8.1. Tilanahtaus on nyt toistaiseksi taakse jäänyttä elämää. Tämän jälkeen on kuitenkin ollut useampi poikiminen ja niistä on tilalle syntynyt 3 uutta lehmävasikkaa. Kenties lisää myytävää jatkossa.

Tänään teemme taas Marjon ja Mikon kanssa Huitilla päivityksiä ennennäkemättömään tahtiin. Ei shoppailureissuja, ei jatkuvaa kahvin ryystämistä, ei turhaa p-skan jauhamista tai maailmanparannusta, vain koneen näpyttelyä ja ahkerointia, ahkerointia. Kuka uskoo? (Onneksi Mikko armahti ja ehdotti välillä edes pientä suklaataukoa.)

Nuorissa lehmissä, joissa alkaa jo olla kanukkisukuisia enemmän, on varmasti tulevia korkeiden tuotosten tekijöitä, sillä ainakin monet niistä ovat aloittaneet lypsyuransa erinomaisesti. Sitten niitä peränpitäjiä tässä mittalypsyssä olivat Pooli (P.Orleans) 18,9 kg joka poikii vasta ensi elokuussa (!) sekä Raiku (S.Joachim) 10,3 kg. Pooli on varmaankin pakko laittaa teuraaksi, vaikka ei millään haluaisi, kun sekin on rakenteensa puolesta kestänyt mainiosti. Raiku sen sijaan poikii maaliskuun alkupuolella ja sen laitoimmekin heti mittalypsyä seuraavana päivänä umpeen, vaikka ummessaoloajasta tuleekin vähän pitkänlainen. Mutta jos maitoa ei tule, on lypsykin turhaa.

Toissapäivänä poiki toinen Pauliinan hiehoista. Timjami teki korkeajalkaisen lehmävasikan Pakasen Yrtin Kildare Dupont ET:stä. Molemmat Pauliinan Lotilaiset ensikot tuntuvat antavan maitoa hyvin. Tuomipihlajan eka koelypsy oli 28,6 kg ja se on siitä vielä herunutkin jo kolmeenkymppiin.

1.1.2007

JOUKOLAN AYRSHIRE TOIVOTTAA OIKEIN HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA KAIKILLE KOTISIVUJEMME LUKIJOILLE!

Pitkästä aikaa, itse asiassa ensimmäistä kertaa vuosiin, lähdimme eilen viettämään uutta vuotta kodin ulkopuolelle. Olimme saaneet kutsun Niemisille Kiikalaan. Tarkoituksena oli tehdä navettahommat rivakasti ja vähän normaalia aikaisemmin, jotta olisimme ajoissa perillä. Raanulla oli kuitenkin varattuna meille suunnitelma-B ja se ryhtyi iltapäivällä tekemään poikimista. Poikiminen sinänsä meni hienosti – tuloksena kokoruskea (!) sonni Danescosta – mutta juuri iltalypsyä aloitellessani huomasin Raanun alkavan halvaantua. Tätä oli kyllä osattu jo pelätä, sillä Raanu oli lähes 10 kk ummessa ja lihoi melkoisesti sinä aikana. Ei muuta kuin soittamaan eläinlääkäriä paikalle. Kaiken ylimääräisen homman jälkeen pääsimme lopulta matkaan ja nauttimaan Niemisten vieraanvaraisuudesta. Lehmäihmisiä kun ollaan, niin Ninalla oli myös ”vieraita varten” navetassa odottamassa oma ohjelmanumero ja heti vanhan vuoden jäätyä taakse poijitimme Sikuriinalta lehmävasikan Calimerosta. Tunnelma nousi niin korkealle, että vasikka oli jätettävä hetkeksi emänsä hoiviin ja me suuntasimme sisälle nostamaan kuohuviinimaljat uudelle tulokkaalle. Vuoden vaihtumista juhlittiin myös ampumalla muutamia raketteja ja lapset pamauttelivat papatteja varmasti satoja niin, että osalla oli jo rakko sormessa sytkärin napsuttelemisesta. Kiitokset tässä vielä näin julkisesti, meillä oli todella hauskaa!

Uuden vuoden kunniaksi uudistin etusivun lähinnä vaihtamalla siihen Lillin ja Vanillamilkin kuvan. Näinkin yksinkertaiseen operaatioon saa kulumaan kummasti aikaa, kun ei ole mitään ohjeita framen kanssa toimimiseen. Sinnikkyys voitti ja nyt siellä on uusi kuva ja yhteystiedot vähän eri kohdassa. Laitoin myös ajan tasalle Suminan ja Raanun poikimiset. Pikapuoliin olisi tarkoitus laittaa jokunen vasikka myyntiin, sillä karsinatilat näyttävät sittenkin olevan rajalliset.